Outsmart-your-competition-002

Digital Workforce Services päivittää strategiaansa – uusi alusta vauhdittamaan liiketoiminnan kasvua 

4.4.2022 08:00:00 EEST | Digital Workforce Services Oyj | Yhtiötiedote

Digital Workforce Services päivittää strategiaansa.  Yhtiön päivitettynä visiona ja strategisena tavoitteena on rakentaa liiketoiminnan kokonaisvaltainen automaatioalusta, jonka voi ottaa käyttöön itsepalveluna, ja joka laajentaa yhtiön kohdeasiakaskuntaa kattamaan aiempaa paremmin myös 1 000 – 10 000 henkilöä työllistäviä yrityksiä. Alusta mahdollistaa markkinaosuuden kasvattamisen nykyisillä markkinoilla sekä kasvun kiihdyttämisen uusilla markkina-alueilla, joilla yhtiöllä on vähän tai ei ollenkaan kilpailua.

Strategiamuutoksen taustalla on muutokset markkinassa.

Ensinnäkin, liiketoimintamahdollisuudet automaatiomarkkinoilla kasvavat merkittävästi, koska digitalisaatio liittyy kaikkeen tehtävään työhön tulevaisuudessa. Tutkimusyhtiö Forresterin mukaan robotiikka ja automaatio tulevat muuttamaan täysin jopa 80 % nykyisistä työtehtävistä vuoteen 2030 mennessä.1 McKinsey toteaa, että jopa 50 % nykyisistä työtehtävistä voisi tulla automatisoiduksi vuoteen 2025 mennessä.2 Covid-19-pandemia on vauhdittanut yritysten automaatiopanostuksia, ja Forrester ennustaa pelkästään ohjelmistorobotiikan sekä siihen liittyvien palveluiden muodostavan 22 miljardin dollarin markkinan vuoteen 2025 mennessä.3

Toiseksi, yritysten tavoittelemat automaatiohyödyt ovat murroksessa ja kustannussäästöjen sekä työn tuottavuuden ohitse tärkeimmiksi tavoitteiksi ovat nousseet digitalisaation kiihdyttäminen, liikevaihdon kasvattaminen, asiakaskokemuksen ja kilpailukyvyn parantaminen. Forrester toteaakin, että markkina on muuttumassa yksittäisten teknologioiden mahdollistamista tehtävien automatisoinneista, kokonaisvaltaisten liiketoimintaprosessien niin sanotuksi automation fabric -markkinaksi. Forresterin mukaan tällaista kokonaisvaltaista tarjontaa ei tällä hetkellä ole saatavilla markkinoilla. 4 Digital Workforce tuo markkinoille ensimmäisen kaupallisen alustan vastaamaan tähän tarpeeseen.

Lisäksi, tunnistamme uuden kasvumahdollisuuden 1 000-10 000 henkilöä työllistävien keskisuurten yritysten markkinassa Yhdysvalloissa, missä asiakasmäärät ovat kymmenkertaiset nykyasiakaskuntaan verrattuna ja asiakkaat etsivät helposti käyttöön otettavia, pilvipohjaisia palveluita älykkään automaatioon käyttöönottoon.3

Toimitusjohtaja Mika Vainio-Mattila: ”Nyt päivitetyssä strategiassa korostuu liiketoimintamallin muutos asiantuntijapainotteisista palveluista alustapohjaiseen malliin. Tuomme palvelutarjontamme ytimeen itsepalveluun perustuvan Digital Workforce Outsmart -alustan, johon rakennamme merkittäviä lisäkyvykkyyksiä prosessien automatisoimiseksi. Keskeistä on esimerkiksi ihmisten ja ohjelmistorobottien saumattoman yhteistyön varmistaminen. Tätä tukee aloittamamme yhteistyö sveitsiläisen ohjelmistoyhtiön Flowable AG:n kanssa, jonka teknologian avulla pystymme hallinnoimaan kaikkia alustassa olevia teknologioita palveluna. Moniteknologia-alustaa kehitetään yhdessä asiakkaidemme kanssa pilottihankkeina.  Outsmart Platformin teknologiat ja liiketoiminnan jatkuvuuden varmistavat palvelut toimitetaan tietoturvallisena pilvipalveluna käytön mukaan (pay-as-you-go) hinnoiteltuna. Tämä mahdollistaa asiakaslupauksemme: Outsmart your competition.

Listautumisen yhteydessä joulukuussa 2021 totesimme, että osakeannista saatavista nettovaroista investoidaan uusien teknologioiden käyttöönottoon yhtiömme älykkään automaation ja pilvipalveluiden palvelutarjonnan korkean laadun ja kansainvälisen johtavan aseman ylläpitämiseksi. Olemme lunastamassa lupauksiamme nyt julkistetun alustan myötä. Digital Workforce Outsmart Platform avaa meille uusia mahdollisuuksia erityisesti Yhdysvaltojen keskisuurten yritysten markkinassa, jossa potentiaaliset asiakasmäärät ovat kymmenkertaiset isojen yritysten kohderyhmään verrattuna. Vuonna 2021 jatkuvien palveluiden osuus liikevaihdostamme oli yli 52 % ja arvioimme niiden muodostavan 70 % liikevaihdostamme vuonna 2024. Uskomme, että kaikki mikä voidaan automatisoida, tullaan automatisoimaan.”

Nyt julkistettu moniteknologia-automaatioalusta, Digital Workforce Outsmart Platform, on pilotointivaiheessa ja kaupallinen saatavuus on suunniteltu toteutuvan kolmannen vuosineljänneksen aikana 2022.

1 The Future Of Work Starts Now, Forrester 08/2021
2 McKinsey: Effects of technology trends in 2050
3 The RPA Market Will Grow To $22 Billion By 2025, Forrester 02/2022
4 Automation Is The New Fabric For Digital Business, Forrester 06/2021

Flowable AG
Flowable on johtava avoimen lähdekoodin älykkäiden liiketoiminta-automaatioratkaisujen toimittaja maailmanlaajuisille yrityksille eri toimialoilla. Vuonna 2010 perustetun Flowablen palveluksessa on yli 350 asiantuntijaa 11 paikkakunnalla Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, ja yritys työskentelee eri organisaatioiden kanssa maailmanlaajuisesti startupeista Fortune 500 -yrityksiin.

https://www.flowable.com/

Lisätietoja:

Mika Vainio-Mattila, toimitusjohtaja
Puh. +358 40 752 0617
mika.vainio-mattila@digitalworkforce.com

Hyväksytty neuvonantaja:

Danske Bank, puh. +358 40 841 3052

Digital Workforce Services järjestää virtuaalisen tiedotustilaisuuden analyytikoille ja medialle tänään 4.4. klo 13.00 Suomen aikaa. Toimitusjohtaja Mika Vainio-Mattila esittelee päivitettyä strategiaa. Tilaisuus pidetään englanniksi.  Liity tilaisuuteen täältä

Osallistujilla on esityksen jälkeen mahdollisuus esittää kysymyksiä.  Tallenne tilaisuudesta on katsottavissa tilaisuuden jälkeen täällä.