shutterstock_4824862721

Digital Workforce Services on saanut noin 1,5 miljoonan euron sopimuksen suurelta energia-alan yhtiöltä Yhdysvalloista

Yhtiötiedote 07.07. 2022 klo 16:15

Digital Workforce Services on saanut suurelta energia-alan yhtiöltä tilauksen asiantuntijapalveluista 1,5 miljoonan euron arvosta vuoden 2022 loppuun mennessä. Digital Workforce Services toimittaa yhtiölle asiantuntijapalveluita liiketoimintaprosessien analysointiin ja automaatioprosessien kehittämiseen. Yhtiö on yksi Yhdysvaltojen suurimpia energia-alan yhtiöitä, jolla on yli 9 miljoonaa asiakasta ja yli 25 000 työntekijää.
Digital Workforcen advisory-palvelut auttavat asiakkaita automatisoimaan liiketoimintaprosesseja ja saavuttamaan hyötyjä nopeammin ja kustannustehokkaammin kuin vaihtoehtoiset liiketoiminnan kehittämisen menetelmät. Palvelut sisältävät automatisointiratkaisujen kohteiden tunnistamisen ja toteuttamisen jo saavutettujen liiketoimintahyötyjen kiihdyttämiseksi. Yhtiön asiantuntijat auttavat asiakkaita perehtymään automaatiomahdollisuuksiin ja kehittämään heidän kykyjään pitkäaikaisessa yhteistyössä.

 

Digital Workforcen toimitusjohtaja Mika Vainio-Mattila:
”Yhtiö on ollut asiakkaamme vuodesta 2020 asti. Aluksi koulutimme yhtiön omia asiantuntijoita prosessien automatisoinneista, minkä jälkeen olemme laajentaneet yhteistyötä myös asiantuntijapalveluihin. Asiantuntijamme auttavat yhtiötä tunnistamaan liiketoimintaprosessien automaatiokohteita sekä älykkään automaation arvon liiketoiminnalle. Yhtiö on meille merkittävä asiakas Yhdysvalloissa ja nyt solmittu sopimus osoittaa palveluidemme vastaavan energia-alan vaativiin määräyksiin ja markkinoiden tarpeisiin. Sopimus vahvistaa strategista tavoitettamme kiihdyttää kasvuamme Yhdysvaltojen markkinoilla.”

 

Lisätietoja
Mika Vainio-Mattila, CEO
Puh. +358 40 752 0617
mika.vainio-mattila@digitalworkforce.com

Hyväksytty neuvonantaja
Danske Bank, Puh. +358 40 841 3052